top of page

Vangitseminen ylitörkeissä rikoksissa

Korkein oikeus antoi merkittävän ennakkoratkaisun, jolla vähintääkin lujitettiin tulkintaa vangitsemisen edellytyksistä. Kyseessä on ratkaisu KKO:2024:20. (Ään.) Kyseessä on KKO:n täysistunnossa annettu ratkaisu.


Vangitsemisen edellytykset. Yleiset ja erityiset edellytykset. Vangitseminen.
Vangitsemisen edellytykset

Epäillyn vangittuna pitäminen pelkästään epäillyn rikoksen vakavuuden perusteella oli ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, kun sitä tulkittiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön kanssa. A oli määrätty pakkokeinolain 2 luvun 11 §:n 1 momentin ja 5 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla pidettäväksi edelleen vangittuna, koska häntä epäiltiin todennäköisin syin rikoksesta, josta ei ollut säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Henkilö oli siis pidetty vangittuna ainoastaan sillä perusteella, että kyseessä on ylitörkeä rikos. Tapauksessa Päijät-Hämeen käräjäoikeus määräsi A:n vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Käräjäoikeus totesi ratkaisussaan, että epäillystä rikoksesta ei ollut säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. Vangitseminen ei ollut asian laadun taikka A:n iän tai muiden henkilökohtaisten olojen vuoksi katsottava kohtuuttomaksi. Tutkittavana olleen rikoksen törkeys, sen selvittämisen tärkeys sekä pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen pakkokeinon käyttöä voitiin pitää käräjäoikeuden mukaan puolustettavana. Matkustuskieltoa ei voitu pitää riittävänä pakkokeinona koska osa epäillyistä tekijöistä oli jäänyt tavoittamatta, ja A voisi vapaana ollessaan vaikeuttaa tutkintaa (ns. sotkea asiaa). Käräjäoikeus määräsi samassa yhteydessä yhteydenpitorajoituksia; yhteydenpidon rajoittamiseen oli erityisen painavia syitä. Tässä yhteydessä on syytä muistuttaa, että oikeutta omaan asiamieheen ei voida koskaan rajoittaa. Usein käy niin, että vanki ei voi pitää yhteyttä kuin ainoastaan omaan asiamieheen.


Jonkun ajan kuluttua A vaati, että hänet päästetään vapaaksi. Vangitseminen ei voinut A:n mukaan perustua pelkästään epäillyn rikoksen törkeyteen, vaan lisäksi vangitsemisen erityisten edellytysten tuli täyttyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti (eli ylitörkeyden mukaan kyseessä tulisi olla jatkamis-, karttamis- tai sotkemisvaara). Poliisi vastusti tätä A:n vaatimusta vapautumisesta. Epäilty murha liittyi järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja A:n piittaamattomuus laista oli varsin selvää. A:ta epäiltiin lisäksi useista muista rikoksista, muun muassa tapon yrityksestä, törkeästä huumausainerikoksesta ja törkeästä ryöstöstä sekä pahoinpitelystä, joka oli tapahtunut alle vuorokausi ennen epäiltyä murhaa. Käräjäoikeus ratkaisi asian: A:n vangitsemisen yleiset edellytykset olivat murhan osalta edelleen olemassa - kyseessä oli ns. ylitörkeä rikos, josta lievin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta ja että henkilön epäillään todennäköisesti syyllistyneen kyseiseen rikokseen tai jos vangitseminen on erittäin tärkeää odotettavissa olevan lisäselvityksen takia. Murhan selvittämisintressi oli suuri. Tässä vaiheessa A oli ollut vangittuna noin kaksi ja puoli kuukautta. Käräjäoikeuden mukaan rikosepäilyn todennäköisyyden aste ja vangitsemisen kesto huomioon ottaen vangittuna pitämistä oli pidettävä edelleen perusteltuna. Myös siihen nähden, että A:ta epäiltiin useista muista, niin ikään törkeistä rikoksista, vangittuna pitämistä oli käräjäoikeuden mukaan pidettävä edelleen perusteltuna. Vangittuna pitämisen jatkumisen ei voitu katsoa olevan kohtuutonta. Yhteydenpitorajoituksia oli purettu tutkinnanjohtajan päätöksellä. A kanteli asiasta hovioikeuteen. A vetosi siihen, että vangitseminen ei voi perustua vain yleisiin edellytyksiin, vaan lisäksi on osoitettava vangitsemisen erityisten edellytysten täyttyvän. A perusteli niiden puuttumista mm. seuraavasti: -Vaikeuttamisvaarasta ei ollut kysymys, sillä yhteydenpitorajoitukset oli jo poistettu tutkinnanjohtajan määräyksellä; -Jatkamisvaaraan liittyvät rikosepäilyt eivät voineet ajan kulumisen vuoksi enää olla vangitsemisen perusteena.

Poliisi vaati, että kantelu hylätään. Hovioikeus totesi, että A:n vangittuna pitämiseen oli pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaiset yleiset edellytykset murhasta säädetyn rangaistuksen perusteella. Hovioikeus totesi, että kysymys oli vakavaa rikosta koskevasta epäilystä. Sen vuoksi tuohon mennessä kestänyttä vapaudenriistoa ei voitu pitää asian laadun taikka A:n iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi pakkokeinolain 2 luvun 13 §:n mukaisen kohtuuttoman vangitsemisen kiellon vastaisena. Hovioikeuden mukaan vakavan rikoksen selvittämisen tärkeys puolsi sitä, että vangitseminen jatkuu.


A:n vangitseminen ei ollut perustunut pelkkään rikosepäilyyn, vaan rikosepäilyn ja vangitsemisen perusteeksi oli esitetty esitutkinnassa ilmi tulleita seikkoja, jotka olivat osoittaneet rikoksen tapahtumisen todennäköiseksi. Vangittuna pitämistä puoltavat seikat huomioon ottaen kantelussa mainittu ihmisoikeustuomioistuimen tuomio ei antanut aihetta arvioida A:n vangittuna pitämistä toisin.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi kantelun. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati KKO:ta toteamaan, ettei hänen vangittuna pitämiselle ollut ollut laillisia edellytyksiä.

Poliisi vaati, että valitus hylätään. KKO: presidentin päätöksellä asia siirrettiin ratkaistavaksi täysistunnossa. KKO totesi, että pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohtaa luettuna yhdessä saman luvun 11 §:n 1 momentin kanssa oli tulkittava siten, että ylitörkeästä rikoksesta todennäköisin syin epäilty voidaan vangita pelkän epäillyn rikoksen vakavuuden perusteella. Kyseisessä tapauksessa pakkokeinolain säännöksen ristiriita ihmisoikeusvelvoitteen kanssa tarkoittaa myös ristiriitaa perustuslain kanssa, ja ristiriitaa voidaan pitää ilmeisenä. Säännöksen soveltaminen A:n vangittuna pitämisen perusteena olisi siten tässä asiassa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslain 106 §:n mukaan etusija on annettava perustuslain säännökselle. Korkein oikeus katsoo, että kun otetaan huomioon vapaudenriiston perusteita koskeva lailla säätämisen vaatimus, pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 11 §:n 1 momentin säännösten sekä perustuslain välinen ristiriita on poistettavissa jättämällä soveltamatta pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 1 kohta sekä soveltamalla pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 kohdan a–c alakohdassa säädettyjä vangitsemisen edellytyksiä myös silloin, kun vangittuna pitämisen perusteena on ylitörkeä rikos, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta. KKO totesi, että vangitsemisvaatimuksesta, käräjäoikeuden päätöksestä ja asianosaisten oikeudenkäyntikirjelmistä ilmenee, että asiassa on rikosepäilyn vakavuuden lisäksi vedottu myös seikkoihin, joilla voi olla merkitystä vangitsemisen erityisten edellytysten arvioinnissa. Poliisi on KKO:n lausumapyynnön johdosta selventänyt sitä, että asiassa oli alemmissa tuomioistuimissa sanattomasti vedottu sotkemisvaaraan, jatkamisvaaraan ja karttamisvaaraan. Poliisin mukaan näihin erityisiin edellytyksiin olisi nimenomaisesti vedottu vangitsemisen edellytyksenä, jos oikeustilan olisi tulkittu sitä edellyttäneen. KKO totesi, että vangitsemisen edellytysten arvioimisen kannalta olennaiset tosiseikat ovat tulleet tehokkaan tuomioistuinkontrollin edellyttämällä tarkkuudella esille. Ottaen huomioon erityisesti vangitsemisen perusteena olleen rikoksen erityisen vakavuuden, tähän rikosepäilyyn liittyneen kytkennän järjestäytyneeseen rikollisuuteen, muiden A:lla avoimena olleiden rikosepäilyjen vakavuuden ja laadun sekä pahoinpitelyepäilyn ajallisen läheisyyden epäiltyyn murhaan, vangittuna pitämisen jatkamisesta päätettäessä on ollut syytä epäillä, että A vapautuessaan jatkaa rikollista toimintaa. KKO:n mukaan A:n vangittuna pitämiselle on näin ollen siitä päätettäessä ollut käsillä pakkokeinolain mukaiset edellytykset. Esille ei ole tullut seikkoja, joiden perusteella vapaudenriisto olisi ollut asian laadun taikka A:n iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi kohtuutonta. Pakkokeinon käyttöä voitiin pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Näin ollen A:n vangitseminen on ollut yhdenmukaista myös pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n suhteellisuusperiaatteen ja 3 §:n vähimmän haitan periaatteen sekä 2 luvun 13 §:n kohtuuttoman vangitsemisen kiellon kanssa. KKO:n ratkaisu lujittaa oikeustieteellistä näkemystä vangitsemisen edellytyksistä. Tämä näkemys poikkeaa siitä, joka on laista suoraviivaisesti tulkittavissa.





Kommentarer


Kommentering har blitt slått av.
bottom of page