Viimeisen vuoden aikana olemme avustaneet lukuisissa rikosasioissa,
joissa vastaajana on ollut alaikäinen lapsi - sattumaako? Nimikkeinä on ollut mm. petosta, vahingontekoa, pahoinpitelyä ja erilaisia huumausainerikoksia. Joukkoon on mahtanut muutama vakavampikin teko. Tämän kertainen blogikirjoitus on paremminkin oikeustapauskommentaari tapauksesta, jossa hovioikeus päätti vangita 15-vuotiaan vastaajaan. Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä ryöstöstä nuorena henkilönä 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus samalla kuitenkin hylkäsi syyttäjän vaatimuksen A:n vangitsemisesta tuomiolla. Syyttäjä kanteli asiasta hovioikeuteen ja vaati, että A määrätään vangittavaksi. Millaisesta teosta A tuomittiin ja vangitsemisvaatimus? A tuomittiin törkeästä ryöstöstä nuorena henkilönä 2 vuoden 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistuksen mittaamisessa oli sovellettu rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaista koventamisperustetta, koska A oli syyllistynyt vastaavanlaiseen rikokseen kuin hänen syykseen nyt luettu rikos oli. Tämän lisäksi tämä uusi teko oli tapahtunut lähes välittömästi sen jälkeen kun A oli vapautunut vankilasta. Eli A:n edellinen tuomio oli tuomittu ehdottomana vankeusrangaistuksena. Uudesta teosta taas tuomittiin yli kahden vuoden rangaistus katsoi syyttäjä, että vangitsemisen edellytykset olivat olemassa. A:sta oli RISE:n toimesta laadittu seuraamusselvitys, jonka mukaan A:lla oli suuri rikosten uusimisriski ja hänen rikoskierteensä oli katkennut lähinnä siitä syystä, että hän oli joutunut vankilaan. Tämän lisäksi todettakoot, että A oli pystynyt opiskelemaan tutkintavankeutensa aikana, toisin kuin vapaalla ollessaan. Tämän perusteella syyttäjä katsoi ettei vangitseminen olisi ollut kohtuutonta myöskään A:n henkilökohtaisten olosuhteiden perusteella. Vastaus A vastusti vangitsemista ja vaati, että vaatimus hylätään. A:n mukaan käräjäoikeuden ratkaisu oli ollut oikea. Syyttäjän kantelussa ei ollut tuote esille mitään sellaista seikka, jonka vuoksi käräjäoikeuden ratkaisua tulisi muuttaa. A oli vasta 15-vuotias ja yksin jo tämä asettaisi vangitsemiselle painavia syitä, joita siis ei ole olemassa. A katsoi, että oli enemmän syitä olla häntä vangitsematta kuin syitä vangita. A oli vasta 15-vuotias, jonka elämänhallinta oli pettänyt ja elämää väritti päihteet. Rikoksetkin oli tehty yksinomaan päihtyneenä. A katsoi, että viranomaisten tehtävänä on järjestää alaikäisen huolto, eikä viranomaisten resurssipuutteet voi johtaa siihen, että tästä syystä hänet vangitaan. Sosiaalitoimen lausuma asiasta Sosiaalitoimi omassa lausumassaan puolsi syyttäjän vaatimusta A:n vangitsemista tuomiolla. Sosiaalitoimi korosti, että nimenomaisesti lapsen edun mukaista oli, että A:n rikoskierre saataisiin jollakin tavalla katkaistua ja pystyisi pääsemään yhteiskuntaan kiinni ennen kuin hän tulee täysi-ikäiseksi. Hovioikeuden ratkaisu pähkinänkuoressa Pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa syyttäjän vaatimuksesta määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi, jos tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Alle 18-vuotiasta tuomittua ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, elleivät painavat syyt sitä vaadi. Lain mukaan ketään ei saa vangita tai määrätä pidettäväksi edelleen vangittuna, jos se asian laadun taikka rikoksesta epäillyn tai tuomitun iän tai muiden henkilökohtaisten olosuhteiden vuoksi olisi kohtuutonta.
A:lle oli syyksi luettu yli kahden vuoden vankeusrangaistus törkeästä ryöstöstä (nuorena henkilönä). Vangittavaksi määräämisen edellytykset olivat siis olemassa. A:n rikosrekisteriotteelta voitiin havaita, että A oli lyhyen ajan sisällä syyllistynyt useisiin samankaltaisiin vakaviin rikoksiin. Tähän nähden ja ottaen huomioon A:n syyksi luetun rikoksen vakavuus hovioikeus katsoi, että alle 18-vuotiaan A:n vangitsemiselle on myös pakkokeinolain 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitetut painavat syyt. Hovioikeuden mukaan vangitsemista puoltavina seikkoina voitiin pitää A:n syyksi luetun rikoksen vakavuus ja se, että hän on syyllistynyt rikokseen pian vankilasta vapauduttuaan sekä sen jälkeen, kun hänet on edellisen kerran tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Sosiaalitoimikin oli lausumassaan puoltanut A:n vangitsemista; lapsen edulla.
Hovioikeuden mukaan vangitsemisvaatimuksen hylkäämistä taas puolsivat jossain määrin A:n nuori ikä sekä se, että hänelle tuomittu vankeusrangaistus on pituudeltaan vain joitain kuukausia yli kaksi vuotta. Vangitsemista puoltavia ja toisaalta sitä vastaan puhuvia seikkoja kokonaisuutena arvioiden hovioikeus katsoi, että vangitsemista puoltavat seikat ovat asiassa lähtökohtaisesti painavammat kuin sitä vastaan puhuvat seikat.
Asiassa ei ollut myöskään tullut esiin seikkoja, joiden johdosta A:n vangitsemista olisi pidettävä suhteellisuusperiaatteen tai vähimmän haitan periaatteen vastaisena.
Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että syyttäjän vaatimus A:n määräämisestä vangittavaksi on hyväksyttävä. Matkustuskieltoa ei voitu riittävänä pakkokeinona.
A määrättiin vangittavaksi. Hovioikeuden päätöksen mukaan hänet oli toimitettava Vantaan vankilaan. 17.4.2024 H.E.Kivimäki & Co Oy