Sairauspoissaolot "määrää" lääkäri; vai eikö sittenkään? Ajatuksia sairauspoissaoloista. Kirjoitusta ei ole tarkoitettukaan tyhjentäväksi, vaan on vähemmän kuin se kuuluisa pintaraapaisu. Tilanteeseen vaikuttaa monta asiaa, esim. tuleeko jokin TES-sopimus sovellettavaksi.
Internet ja sairauspoissaolo ovat huono yhdistelmä, etenkin jos tarkoitus on ratkaista asia juridisesti kestävästi. Aihe puhuttaa ja ainakin seuraavia kysymyksiä juristille esitetään sangen usein: "Määrääkö lääkäri sairauspoissaolot" "Pitääkö työntekijän toimittaa sairauspoissaolotodistus" "Voiko työnantaja haastaa lääkärin kirjoittaman sairauspoissaolotodistuksen"
"Voiko työntekijä harrastaa ja/tai matkustaa sairauspoissaolonsa aikana" "Voiko töihin palata vaikka lääkärin kirjoittamaan sairauspoissaoloa on vielä jäljellä, korvaako vakuutukset" "Ovatko kaikki sairaudet sellaisia, että työnantajan tulee maksaa sairauspoissaolon ajalta palkkaa" Rooleista Roolit menevät sekaisin, lainsäätäjän tahtotila häviää ja asiat menevät solmuun. Lähtökohtaisesti lääkäri on se taho, joka tekee diagnoosin (diagnoosi sanatarkasti käännettynä tarkoittaa "läpikotaista tietoa" tai "tuntea läpikotaisin). Lääkäri tutkii potilaan ja tekee diagnoosin. Diagnoosi on lääketiedettä, tiedettä siitä, että onko potilas sairas vai ei - onko tautia vai ei. Diagnoosia ei hoideta, potilasta hoidetaan. Potilas ei halua diagnoosia vaan hoitoa. Puhumme tässä yhteydessä kansainvälisistä tautiluokituksista (ICD-10/ICD-11) ja lääkärin tekemästä diagnoosista. Diagnoosista on pitkä matka työoikeuteen, työnantajan velvollisuuksiin esim. valvoa saman sairauden uusiutumista. Kun työntekijällä on diagnoosi (esim. ICD-10 tautiluokituksen mukainen) hänen tulisi ilmoittaa asiasta työnantajalle. Palkan saamiseksi ja työsuhteen jatkumiseksi työntekijän tuleekin ilmoittaa sairauspoissaolostaan mahdollisimman pian työnantajalle. Pääsääntöisesti työntekijä tekee itse ilmoituksen poissaolostaan suoraan esimiehelleen tai muulle sovitulle taholle. Työnantajan pyytäessä hän on velvollinen esittämään luotettavan selvityksen työkyvyttömyydestään - käytännössä tämä on vain ja ainoastaan sairauspoissaolotodistus, jossa on ICD-tautiluokitus . Työnantajan velvollisuudesta maksaa sairauspoissaoloajan palkka säädetään mm. työsopimuslaissa sekä virkamiehiä ja viranhaltijoita koskevissa laeissa. Työsopimuslain mukaan työnantajan on Suomessa maksettava työntekijälle palkkaa silloin kuin työkyvyttömyys on aiheutunut sairaudesta tai tapaturmasta. Tällä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on kykenemätön suoriutumaan työsopimuksen mukaisista työtehtävistään. Työntekijällä todettu sairaus tai tapaturma on este sille, että hän pystyisi suoriutumaan työtehtävistään. Niistä tehtävistä, joita hän työssään suorittaa. Kyse on hänen työtehtävistään, ei esim. jonkun muun työntekijän työtehtävistä tai muista mahdollista työtehtävistä. Erityisesti on huomattava se, että laissa ei määritellä sairautta tai tapaturmaa. Voi olla myös niin, että työntekijä on oikeutettu sairauden vuoksi poissaoloon mutta työnantaja ei ole velvollinen maksamaan hänen palkkaansa.
Diagnoosin rooli ja luotettava selvitys
Työsopimuslain mukaan työntekijän on (vain työnantajan pyynnöstä) esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyytensä syystä. Lähtökohtaisesti tämä on lääkärin kirjoittama todistus, josta selviää diagnoosi. Tämä jo siksi, että työnantajalla on lakiin perustuva velvollisuus valvoa mm. työntekijän saman sairauden uusiutumista. Monissa työpaikoissa tästä asiasta ollaan sovittu, joko suoraan tai konkludenttisesti, muista tavoista asian suhteen, esim. sairaan- tai terveydenhoitajan kirjoittama todistus. Pitää kuitenkin huomata se, että mikäli sairauspoissaolotodistusta ei esitetä - syystä tai toisesta - on työntekijällä kuitenkin oltava laillinen syy olla pois työstä. Tämän lisäksi tulee erikseen ratkaista vielä se, että missä tilanteissa työnantaja joutuu korvaamaan taloudellisesti työntekijän poissaolon. Niin ikään asialla voi olla liityntäpintaa luvattomaan poissaoloon, joka joissakin tapauksissa oikeuttaa työnantajan päättämään työsuhteen. Työnantaja voikin direktio-oikeutensa perusteella antaa sitovalla tavalla ohjeita työntekijöille siitä, millä tavoin poissaolosta tulee ilmoittaa. Ohjeet voivat koskea sitä, että kenelle ilmoitus tehdään ja millä tavalla se tehdään. Mikäli työntekijä ei ilmoittaisi sairauspoissaolostaan tai diagnoosista etukäteen, syntyy erikoinen tilanne. Miten työnantaja voi arvioida asiaa, esim. jäljellä olevaa työkykyä? Lääkärin kirjoittamasta todistuksesta diagnoosein puhuttaessa tulee erottaa oikeus poissaoloon ja oikeus palkkaan. Työnantajan ei tarvitse hyväksyä palkanmaksun perusteeksi sellaista työkyvyttömyystodistusta, jossa ei ole diagnoosia tai se on poistettu. Niin ikään on olemassa joukko sairauksia, joiden perusteella työntekijällä on oikeus sairauspoissaoloon mutta työnantajalla ei ole velvollisuutta maksaa siitä palkkaa. Jäljellä oleva työkyky Lähtökohtaisesti voidaan järjestelmää arvioida niin, että sairausajan palkkaoikeus on tarkoitettu tilanteisiin, jossa työntekijällä ei ole jäljellä työkykyä laisinkaan. Suoranaista säännöstä asiasta ei ole. Selkein tilanne onkin se, että työkyvyttömyys koskee kaikkia työtehtäviä. Työntekijä on täysin työkyvytön omiin työtehtäviinsä. Riippuen työtehtävästä sangen usein työkyvyttömyys on kuitenkin laadultaan sellaista, että työnteko sinänsä on mahdollista, joskin vain rajallisesti. Lisämausteen asiaan tuo se, että lääkäreillä on usein sangen huono mahdollisuus tuntea työntekijän työtehtävien laatu ja muut työpaikan olosuhteet. Tilanne on luonnollisesti hyvin vaihteleva riippuen potilassuhteesta ja työtehtävistä. Sillä big data analystin, yksinkertaistamisasiantuntijan, mediamiksaajan työn syvin luonne voi olla lääkärinkin haastava sisäistää. Tämän lisäksi lääkärihän ei tiedä mitä työtehtäviä työntekijä tekee, ellei niitä ole hänelle kerrottu - ammattinimikkeen sisällä tehdään huomattavan erilaisia työtehtäviä. Lääkärin ammatti sairauksien asiantuntijana on melkoisen haastava, eikä häneltä voida olettaa tällaista työelämän tuntemista. Mikäli lääkäri on diagnosoinut sairauden, jonka mukaan vain osa työntekijän työtehtävistä on sairauden vuoksi mahdotonta tehdä, lienee selvä että työnantaja voi edellyttää työntekijältä jäljellä olevan työkyvyn mahdollistamien työtehtävien suorittamista, mikäli ne ovat siis osa työntekijän työtehtäviä. Kokonaisuudessaan asian hahmottaminen on haastavaa, mutta mm. hovioikeuskäytännössä on katsottu, ettei työntekijällä ollut oikeutta sairausajan palkkaan, kun hän kieltäytyi tekemästä työsopimuksensa mukaisia työtehtäviä lääkärin kirjoittaman sairausloman aikana. Samanlaiseen ratkaisuun on päätynyt niin ikään työtuomioistuin. Juridisesti aivan toinen asia on korvaava työ, joka perustuukin taasen lakiin tai työehtosopimukseen. Korvaava työtä ei tässä blogitekstissä käsitellä. Työkyvyn palautuminen arvioitua aikaisemmin
Toisinaan käy niin, että työntekijän työkyky palautuu jo ennen työkyvyttömyysajan päättymistä. Onko työntekijällä velvollisuus ilmoittaa tästä työnantajalle ja siis mahdollisesti palata työhön? Lähtökohtaisesti osapuolet voivat pysyä sovitussa, joka perustunee pääosin vieläpä lääketieteelliseen arvioon (diagnoosi/ICD). Mikäli työntekijä haluaa palata töihin jo ennen alun perin määritellyn työkyvyttömyysajan päättymistä, ei tälle löydy estettä, mikäli työnantaja toisena osapuolena tähän järjestelyyn suostuu. Tyypillinen internet-väittämä on, ettei työntekijä voisi kesken sairausloman palata töihin, koska tapaturmavakuutuslainsäädännön mukaiset vakuutukset eivät tällöin olisi voimassa. Tapaturmavakuutuslaki ei kuitenkaan aseta tällaisia rajoituksia, vakuutukset ovat voimassa tällaisessakin tilanteessa. Mitä työntekijä voi tehdä sairauspoissaolonsa aikana?
Kysymykseen voi vastata vain silloin kun tietää mm. seuraavia asioita:
-millä syyllä työntekijä on vapautettu työnteosta
-mistä sairaudesta on kysymys
-millaisia työtehtäviä työntekijällä on
-mitä tervehtyminen tai kuntoutus vaatii
Työntekijähän voi olla sairauslomalla hyvin erilaisista syistä. Työtehtävät ovat hyvin moninaiset. Toisen työ edellyttää puhumista, toisen hyvää keskittymistä ja kolmannen fyysistä kuntoa. On myös oletettavaa, että esim. läheisen kuolemasta toipuminen tai välilevyleikkauksesta tervehtyminen vaativat erilaisia tapoja tervehtyä. Sairausloma ei estä normaalia elämistä, eikä lähtökohtaisesti ole työnantajan asia, mitä työntekijä tekee sairauslomansa aikana kunhan tekeminen ei vaaranna esim. kuntoutusta. Työntekijän menettely liittyykin siihen, että millä syyllä työnantaja on hänet vapauttanut työstä. Työnantaja ei tee diagnoosia tai kuntouta, lääkäri ei sovi työtehtävistä tai määrää poissaoloa, työntekijä ei maksa palkkaa tai muuta työtehtäviään. Työntekijän menettely sairauspoissaolon aikana saattaakin muodostaa perustellun epäilyksen työntekijän työkyvyttömyydestä ja sitä kautta työnantajalle esim. oikeuden määrätä työntekijä työnantajan nimeämän erikoislääkärin tutkittavaksi.
Lopuksi
Voidaankin perustellusti sanoa, että sairauspoissalojen juridiikassa on mennyt monet puurot ja vellit sekaisin. Osin tämä johtuu eri tieteiden yhteensovittamisesta: esim. lääke- ja oikeustieteen. Työntekijä sairastuu, lääkäri tekee diagnoosin, työnantaja täyttää säädöksissä olevat velvoitteensa ja arvioi työntekijän kanssa hänen jäljellä olevaa työkykyänsä. On vaikea perustellusti sanoa, että tässä kokonaisuudessa joku "määräisi" jotakin jollekin kun puhumme sairauspoissaoloista. Moni sairauspoissaoloihin liittyvä asia on suistunut rotkoon siitä syystä, että internet tarjoaa liian monenlaisia ratkaisuvaihtoehtoja asiaan. Hyviä, huonoja sekä hyvin huonoja malleja. Mitä tulee sairauspoissaolojen juridiikkaan on todettava, että internet voi olla huono ystävä. Blogiterveisin
Hans Kivimäki OTM
Comments