Toimistomme saa säännöllisesti kyselyitä tilanteesta, jossa syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. Kysymykset koskevat asianomistajan omaa syyteoikeutta.
SYYTTÄJÄN VELVOLLISUUS NOSTAA SYYTE?
Lain mukaan syyttäjän tulee nostaa syyte, jos rikos on laissa säädetty rangaistavaksi, syyteoikeus ei ole vanhentunut ja on olemassa todennäköisiä syitä epäillyn syyllisyyden tueksi. Mikäli edellä mainitut perusteet eivät täyty, tulee syyttäjän tehdä asiasta syyttämättäjättämispäätös. Syyte tulee jättää nostamatta, jos "asianomistaja ei ole tehnyt syyttämispyyntöä tai muu 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu syytteen nostamiselle säädetty erityinen edellytys ei täyty ja asian laatu vaatii erillisen päätöksen tekemistä." Eli syyttäjän tulee nostaa syyte tai tulee olla nostamatta syytettä, riippuen tilanteesta. Laissa (Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa) on myös säädetty millä perusteilla syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta. Näissä tilanteissa syyttäjällä on harkintavaltaa: "Syyttäjä saa jättää syytteen nostamatta:
1) jos epäillystä rikoksesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä rikoksesta epäillyn syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä; sekä
2) epäillystä rikoksesta, josta epäilty ei ollut tekohetkellä täyttänyt kahdeksaatoista vuotta ja josta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta ja jonka katsotaan johtuneen pikemmin ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta kuin piittaamattomuudesta lain kieltoja ja käskyjä kohtaan." "Jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi, syyttäjä saa sen lisäksi, mitä 7 §:ssä säädetään, jättää syytteen nostamatta, jos:
1) oikeudenkäyntiä ja rangaistusta olisi pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina ottaen huomioon rikoksesta epäillyn ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto tai muu epäillyn toiminta tekonsa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi, hänen henkilökohtaiset olonsa, teosta hänelle aiheutuvat muut seuraukset, sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat;
2) epäilty rikos ei yhteisen rangaistuksen määräämistä tai aikaisemmin tuomitun rangaistuksen huomioon ottamista koskevien säännösten johdosta olennaisesti vaikuttaisi kokonaisrangaistuksen määrään; tai
3) asian käsittelyn jatkamisesta aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja siitä mahdollisesti odotettavissa olevaan seuraamukseen.
Jos syyteharkinnassa on saman henkilön tekemäksi epäiltyjä rikoksia kaksi tai useampi ja hän on tunnustamalla edistänyt yhden tai useamman epäillyn rikoksen selvittämistä, syyttäjä voi päättää, että syytettä ei nosteta kaikista epäillyistä rikoksista. Syyte on kuitenkin nostettava, jos tärkeä yleinen tai yksityinen etu niin vaatii." Pääsääntöisesti epäilty ja/tai asianomistajan saa asiasta tiedon syyttäjältä.
ASIANOMISTAJAN OIKEUS NOSTAA SYYTE?
Mikäli syyttäjä on tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen, voi asianomistaja nostaa asiassa syytteen itse: "Asianomistaja saa itse nostaa syytteen rikoksesta vain, jos syyttäjä on päättänyt jättää syytteen nostamatta taikka esitutkintaviranomainen tai syyttäjä on päättänyt, ettei esitutkintaa toimiteta taikka että se keskeytetään tai lopetetaan. Asianomistaja saa nostaa syytteen myös, jos esitutkintatoimenpiteiden suorittamista on tutkinnanjohtajan päätöksellä siirretty. (20.1.2012/18)
2 momentti on kumottu L:lla 12.6.2015/733.
Asianomistajalla on oikeus yhtyä syyttäjän tai toisen asianomistajan nostamaan syytteeseen ja vedota uuteen seikkaan syytteen tueksi. Asianomistaja voi hakea muutosta asiassa annettuun ratkaisuun siitä riippumatta, onko hän käyttänyt asiassa puhevaltaa."
Asianomistajalle on siis jätetty oma harkintavalta asian suhteen. Tästä asiasta saamme melkoisen paljon kyselyitä. Jokainen asia on itsenäinen, eikä kahta samanlaista asiaa ole olemassa. Kannustamme aina pohtimaan asiaa mahdollisimman objektiivisesti ja rationaalisesti. On olemassa tilanteita, joissa oman syyteoikeuden käyttämistä voi puolustaa varauksettomasti. On olemassa tilanteita, joissa oman syyteoikeuden käyttämistä ei voi suositella käytettäväksi. Juristin silmin asia palautuu usein kysymykseen prosessuaaliseen totuuteen, joka on eri asia kuin aineellinen totuus. Aineellinen totuus on totuus, joka vastaa todellisuudessa tapahtunutta. Tätä toki pyritään selvittämään tuomioistuimessa - mutta selviääkö tämä koskaan? Ulkopuolisen henkilön on mahdoton todeta mitä asiassa todella on tapahtunut. Oikeuden tehtävänä on ratkaista kukin asia voimassa olevan lain mukaan niiden, ja vain niiden, faktojen perusteella, jotka asiassa on oikeudelle esitetty. Prosessuaalinen totuus muodostuu tästä yhtälöstä; mitä on näytetty toteen ja mikä on sääntely. Voidaan kuitenkin yleisesti todeta, että nimenomaan rikosasioissa aineellisen totuuden merkitys on hyvin suuri.
On hyvin luonnollista, että rikoksen uhriksi joutunut asianomistaja kokee syyttämättäjättämispäätöksen hyvin raskaasti, ja päätöksen suoranaisesti vääräksi. Asianomistajalle tilanne on omassa mielessään ns. selvä, ja hän ei ehkä koe asiaa näytöllisesti haastavana; onhan asia tapahtunut juuri hänelle. Asianomistajan syytekynnystä pohdittaessa on syytä - ikävä kyllä - pohtia myös kuluriskiä. Asian kantaja, eli rikosasiaa yksin ajamaan lähtenyt asianomistaja maksaa omien kulujensa lisäksi syytetyn oikeudenkäyntikulut tilanteessa, jossa syyte hylätään.
Asianomistajan syyteoikeus on sananmukaisesti oikeus.
Comments