Sangen usein toimeksiannon aikana tai sitä ennen jollakin tapaa nousee esiin termi "ennakkopäätös". Tässä blogitekstissä pureudutaan pintaraapaisuna tähän aiheeseen. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä nimenomaan prosessuaalisista kysymyksistä on huomattavan paljon - ja nimenomaan prosessuaalisista kysymyksistä. Nykyään vieläpä huomattavan paljon nimenomaan rikosprosessuaalisista kysymyksistä. Vanhempiin ratkaisuihin tulee suhtautua erityisellä varovaisuudella, joka johtuu luonnollisesti siitä, että usein lainsäädääntö on muuttunut matkan varralle useampaankin kertaan. Samoin tulkintojen kanssa kannattaa noudattaa huomattavaa varovaisuutta.
Muutoksenhaku oikeutena. Muutoksenhakuoikeus on keskeinen oikeusvaltiooon kuuluva oikeus. Ajatus on se, että virheellinen päätös korjattaisiin ylemmissä tuomioistuimissa. Ongelmaksi tietenkin muodostuu se, että kaikki tuomioistuimet voivat tehdä virheitä, ja tähän taas vaikuttaa hyvin monta seikkaa. Henkilökohtaisesti en ole vakuuttunut siitä ajatuksesta, että automaattisesti asia selkeytyy sitä mukaan mitä useammin sitä käsitellään, ja tämä etenkin näytöllisissä kysymyksissä. Tietenkin on paljon tilanteita, että päämiehen tai avustajan mielestä tuomioistuin on arvioinut näytön väärin. Usein kuitenkin kyse on paremminkin juridisista seikoista, esim. tulkinnallisista tai oikeustieteeseen liittyvistä seikoista. Muutoksenhaun tärkein funktio on oikeusvarmuuden toteutuminen; puhutaan oikeusturvafunktiosta. Negaationa ns. kaupan päälle tulee pitkittynyt prosessi, joka voi olla merkittävä haittakin.
Muutoksenhaulla on toki muitakin arvoja kuten kontrollifunktio. Eli kyse on eräänlaisesta valvonnasta. Ylempi oikeusaste voi arvioida asiaa uudestaan tai vaihtoehtoisesti palauttaa asian esim. käräjäoikeuden kehoituksin jatkaa asiaa tms. Muutoksenhaulla on myös ohjausfunktio. Tässä tulee huomioida, että kyse ei ole common law-järjestelmästä. Asiaa ei helpota lainkaan se, että ihmiset katsovat paljon mm. tv-sarjoja (USA, Britania jne.), jotka perustuva common law-järjestelmiin, jossa ennakkopäätökset ovat aivan erilaisessa asemassa kuin Suomessa. Toki Suomessakin osa KKO:n ratkaisuista ovat selkeästi tarkoitettu ohjaamaan lain soveltamista. Huomioon tulee kuintekin ottaa se, että jokainen tapaus on yksilöllinen - ja nimenomaisesti tämä asia on omiaan ohjaamaan, tai sanotaanko laventamaan, tulkintaa väärään suuntaan.
KKO:n tuomion tulkinta. Tuomioistuinratkaisut ovat juridiikkaa ja kytkeytyvät oikeustieteeseen monella saranalla. Juristi pystyy, tai ainakin pitäisi pystyä, kytkemään tuomio siihen viitekehykseen, johon se juridisesti liittyy. KKO ei ns. avaa tuomionsa funtiota vaan kertoo mikä on ratkaisu ja miten tähän on päädytty. Tässä piilee monta ongelma. Kokemusperäisesti voidaan todeta, että ei-juristi lukee mielummin tuomioistuinten ratkaisuja kuin esim. oikeustiedettä. Tuomiot taas perustuvat lainsäädääntöön/oikeustieteeseen ja niiden lähteisiin. Kyse on oikeuslähteistä. Säädöksetkään eivät putoa taivaasta, vaan ne perustuvat voimakkaasti oikeustieteeseen.
Esimerkkinä KKO 2024:47 Tapaus herätti paljon kiinnostusta. Mediat, yhteisöt ja monenlaiset toimijat osasivat kertoa mitä tämä tapaus tarkoittaisi. Kyse oli syrjinnästä työpaikalla. Aihe on toki kiinnostava ja kutkuttava. Korkein oikeus olisi tarkoittanut ratkaisulla sitä tai tätä. Tulkintoja löytyi laidasta laitaan. Yksi keskeinen teema/näkemys/tulkinta tuntui olevan se, että työnantaja ei saisi esim. lakon aikana maksaa töihin tuleville työntekijöille suurempaa palkkaa kuin tavanomaisesti. Esitettiinpä myös sellaisia näkökulmia, että työnantaja ei saisi ns. houkutella töihin työntekijöitä lakon tai muun työntaistelun aikana. Otsikot kirkuivat aika raflaavia otsikkoja: "Työnantaja houkutteli kovalla palkalla töihin - tuomittiin syrjinnästä". Lukija voi lukea kyseisen KKO:n ratkaisun (linkki yllä) ja etsiä kyseisestä asiasta uutisointia. Tulkinnat voivat vaikuttaa jokseenkin rationaalisilta, mutta ovatko tulkinnat oikeita?
Mistä tässä KKO 2024:47 tapauksessa juridisesti oli kyse? Tuomioistuimet ovat kiinnostuneita prosessuaalisesti totuudesta, ei niinkään reaaliisesta totuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee ratkaista yksittäinen tapaus niin, että ratkaisu on ratkaistu oikein voimassa olevan lainsäädännön (+oikeustieteen) valossa. Tuomioistuin ei ota kantaa heijastusvaikutuksiin, vaan yksinkertaisesti ratkaisevat asian numero xxxx. Ratkaisu taas perustuu siihen materiaaliin, joka tuomioistuimelle ja vieläpä tuomioistuimessa esitetty. Tuomioistuin toki tuntee lain (jura nova curit -periaate); asianosaisten ei tarvitse selvittää tuomioistuimelle lainsäädännön sisältöä, vaan tuomioistuin ottaa lainsäädännön asiaa käsitellessään huomioon itsenäisesti ja automaattisesti. Tuomioistuimessa on todistustaakka. Tämä lyhyesti tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä jomman kumman osapuolen (partin) velvollisuutena on esittää näyttöä käsiteltävästä asiasta. Tästä on lukuisia erilaisia prosessioikeudellisia säännöksiä, sääntöjä ja periaatteita. Mikäli parti tässä näyttötaakassa epäonnistuu, asia ratkaistaan vastapuolen hyväksi. Esim. rikosasiassa (pääsääntöisesti) syyttäjän tulee esittää näyttöä siitä, että vastaaja on syyllistynyt teonkuvauksen mukaiseen menettelyy. Tämä taas tarkoittaa sitä, että vastaajan ei tarvitse todistaa syyttömyyttään. KKO:n tapauksessa kyse oli syrjinnästä työapaikalla. Tällaisissa asioissa pääsääntöisesti työnantajan tulee (todistustaakka) osoittaa ettei tällaista syrjintä ole esiintynyt. Mikäli voidaan olettaa syrjintää tapahtuneen, on työnantajan velvollisuus osoittaa ettei tällaista ole tapahtunut. Todistustaakka voi kääntyä. KKO ratkaisussaan katsoi, että ammattiliittoon kuulumattomille työntekijöille oli de facto (ns. tosiasiallisesti) maksettu enemmän palkkaa. Tämä seikka riitti johtamaan ajatukseen, että syrjintää olisi voinut tapahtua. Voidaanko tästä johtaa johtopäätös, että tällainen olisi laissa kiellettyä toimintaa? Ahkera googlettaja voi havaita, että ainakin media teki tällaisen johtopäätöksen (huom. esim. oikeudellinen deduktio/deduktiivinen päättely, jossa päättelyn premisseistä johdetaan askel askeleelta johtopäätös jonkin annetun päättelysysteemin päättelysääntöjen mukaan: ""Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia. Sokrates on ihminen. Siis: Sokrates on kuolevainen."") KKO ei ota minkäänlaista kantaa siihen, että onko tämä havaittu menettely (maksettu enemmän palkkaa) laissa kiellettyä. KKO oikeus sen sijaan eksplisiittisesti toteaa, että tällainen menettely on salittua tietynlaisissa tilanteissa (kts. KKO ratkaisun kohta 26.). Voidaanko perustellusti todeta, että kategorisesti olisi kiellettyä maksaa työntekijöille jossakin tilanteessa enemmän palkkaa kuin tavanomaisesti? Ei ainakaan KKO ole näin todennut. Ulkopuolisen on mahdoton tietää millaista kirjallista- tai suullistä näyttöä tuomioistuimessa on esitetty. KKO on paremminkin tuonut esiin sen, että tällaiselle menettelylle tulee olla lailliset perustelut - mielivaltaista se ei voi olla.
Lopuksi. Usein tuntuu, että KKO:n ratkaisuja haetaan pönkittämään omaa näkemystä miten jokin asia tulisi ratkaista, mitä KKO on ko. asiasta ratkaissut. Tämä on täysin ymmärettävää ja luonnollista, mutta hyvin vaarallista. Toisinaan jopa tuntuu siltä, että näitä KKO:n ratkaisuja kaivetaan runsain mitoin osoittaaman oman tulkinnan osuneen oikeaan. Yhtä usein tuntuu, että viitaukset menevät metstään ja toivotaan jonkun toisenkin lukijan vakuuttunen esittäjän omasta tulkintasuosituksista.
コメント